Kun muutin Kaliforniaan helmikuun lopussa, ajatuksena oli tehdä tämä blogi ja kirjoittaa juttuja paikan päältä tasaisin väliajoin. Kävi kuitenkin niin, että kohtasin elämän realiteetit ja kirjoittaminen on ollut kiireiden keskellä haastavaa. On ollut paperisäätöä maahanmuuttoviraston ja Suomen virastojen kanssa, jonottamista Los Angelesissa leimojen perässä ja passin hakua kaiken tämän koronamylleryksen keskellä.
Onneksi kaikesta säätämisestä seurasi jotain hyvääkin. Sain syksyn aikana kauan odotetun työluvan ja pääsin aloittamaan työt paikallisessa uimakoulussa. Ehdin olla muutaman viikon harjoittelussa, kunnes onni taas kääntyi. Maastopaloista johtuen ilmanlaatu oli todella huono, kun samaan aikaan alkoi oudot hengenahdistukset. Luulin aluksi niiden johtuvan savusta, mutta sitten katosi kaikki voimatkin. Tunsin, että jotain oli vialla. Kävin koronatesteissä ja pari päivää myöhemmin sain positiivisen tuloksen.
“Bryan…mun tulos on positiivinen…”
Oireet olivat todella arvaamattomia ja vaihtelivat päivästä toiseen. Yritin työntää kaikki median aiheuttamat kauhukuvat syrjään, nukkua kivut pois ja pysyä vahvana. Eniten pelotti, että joku läheinen sairastuu. Eristäydyin kaikista ja pysyin täysin omissa oloissa muutaman viikon, kunnes uskalsin mennä taas muiden lähelle. Yksin eristyksissä oleminen oli henkisesti melko rankkaa.
Parin viikon jälkeen alkoi olla taas energiaa pysyä hereillä ja tehdä asioita, mistä ei hengästynyt. Piirtelin tietokoneella logoja, avasin Freelancer-tilin Upworkkiin, opiskelin Kalifornian autokoulua ja editoin muun muassa tämän videon meidän Utahin reissulta.
Hitaasti takaisin
Noin neljän viikon jälkeen uskalsin lähteä varovasti kävelylle. 17 minuutin hidas kävely talon ympäri tuntui kuin olisin juossut maaliin Naisten Kympiltä. Loppupäivä menikin sitten sängyssä maaten. Noudatin samaa kaavaa päivästä toiseen, kunnes pystyin kävellä tunnin putkeen. Kolmannen koronatestin tulos oli negatiivinen ja sain vihdoin luvan palata töihin.
Töihin palattuani jatkoin muutaman viikon harjoittelua. Nyt valmistuttuani oli tarkoitus ryhtyä valmentamaan omia ryhmiä, mutta sain juuri tiedon, että Orange Countyn pahentuneen koronatilanteen takia uimakoulu on päättänyt siirtyä joululomille odotettua aiemmin. Uimakoulu on saanut pitää ovensa auki, koska uintiopetus lasketaan henkeä pelastavaksi toiminnaksi, joka vähentää lasten hukkumiskuolemia.
Support Your Local
Tuleehan tämä tauko huonoon kohtaan, kun tulot tippuvat aika roimasti juuri ennen joulua ja olin juuri reilun kuukauden poissa koronan takia. On pitänyt keksiä kaikkea muutakin tulonlähdettä uimakoulun rinnalle. Olen ommellut ja myynyt maskeja, tehnyt freelancerina digihommia, ohjannut PT:na ja valmentanut online-treenejä. Olen tosi kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet tukena ja auttaneet, se merkitsee tosi paljon.
Tällaisina aikoina on niin tärkeää tukea ystävää ja pienyrittäjiä. Se on varmaan isoin joululahja, miten voi auttaa. Oma yksistä lemppareista, mistä kannattaa käydä katsomassa joululahjat on Nanebagdesign. Nane tekee itse kaikki luomuksena kierrätetyistä materiaaleista.
Pysykää terveinä ja turvassa,
-Lotta








