Korona-ajan ensimmäinen reissu suuntautui upeaan Zionin kansallispuistoon.
LOOKING FOR THE ENGLISH VERSION? SCROLL DOWN TO PAGE 2 >>
Zionin kansallispuisto sijaitsee on Utahin osavaltiossa, jonka löysi aikanaan pioneerit ja oli muinoin Amerikan alkuperäiskansojen asutusaluetta. Punaisten kalliovuorten historia ulottuu aikaan, jolloin Zion oli vielä lähellä merenpinnan tasoa.
Monimuotoinen Zion antaa kodin sadoille eläin- ja kasvilajeille. Zionin yksi tunnetuimmista eläinlajeista on uhanalainen puuma. Puumaa ei nähty, mutta näimme sen sijaan peuroja, kaliforniankondoreita, kalliosiiseleitä, liskoja, kalkkunan, käärmeen ja maaoravia.
Haikkaaminen kuumassa ja uudenlaisessa ympäristössä vaati valmistautumista. Ennen reissua ehdin lenkkeillä pari kuukautta maastossa ja totutella paahtavaan aurinkoon. Vaihdoin edelliset haikkauskengät maastojuoksukenkiin, jotka auttoivat pysymään pystyssä vaativassa ympäristössä.
Oikeanlaiset kengät tekevät haikkaamisesta todella paljon miellyttävämmän kokemuksen. Uusien kenkien hyvä pito auttoi pitämään polvet ja nilkat turvassa, kun kuljettiin jyrkkiä rinteitä.
05:00: Lähtö vaellukselle ennen auringonnousua
Puhelimen kello oli yhä Kalifornian ajassa 04:30. Teltassa nukkuneet kaverit koputtivat auton ikkunaan. Säpsähdettiin ylös ja tajuttiin, että oltiin Bryanin kanssa nukuttu pommiin. Herätyskellon olisi pitänyt soida puoli tuntia sitten. Otsalampun valossa juotiin kahvit ja kahmittiin murot kulhosta, puettiin kiireesti päälle ja lähdettiin matkaan. Kaikki tärkeimmät varusteet ja eväät oli onneksi pakattu tarkkaan edellisiltana.
Kalkkuna oli päättänyt asettua keskelle tietä ja jännitys tiivistyi, että ehdittäisiinkö perille ajoissa. Parkkipaikkoja oli vain rajoitetusti COVID-19 takia. Lopulta kalkkuna liikahti ja saavuimme 06:30 reitin alkuun viimeisten joukossa ennen kuin portti suljettiin. Monilla oli samat aikeet kuin meillä, välttää ruuhka ja paahtava kuumuus. Myöhästyminen olisi tiennyt 13 kilometrin lisäkävelyä telttapaikalta reitin alkuun, koska bussit eivät kulkeneet.
Angels Landing
Katsoimme viimeisen kerran Angels Landing -vaellusreitin läpi kartasta ja lähdimme nousemaan 4 kilometriä kohti huippua. Vajaa tuntia myöhemmin kiipesimme viimeisen jyrkän mutkan ja saavuimme perille. Edessämme aukesi uskomaton maisema, josta näkymä kantoi kauas laaksoon. Aurinko oli vasta nousemassa ja sumu hälvenemässä.
Reitin viimeinen osuus oli suljettu koronaviruksen takia. Jyrkkä ja kapea nousu huipun korkeimpaan kohtaan oli varustettu pienellä maahan pultatulla vaijerilla, jonka toisella puolella oli 460 metrin pudotus. Kuultiin, että tarinan mukaan nimi Angels Landing tulee siitä, että muinoin huipun korkeimmalle kohdalle pystyivät laskeutumaan vain enkelit.
Eräs paikallinen vinkkasi, että voisimme jatkaa matkaa West Rim -reitille, jossa olisi vähemmän tungosta. Kuljimme kallioilla ja metsässä, jotka johtivat meidät toiselle vuorelle. Reitin loppuosa oli kapea ja olimme siinä vaiheessa jo todella korkealla, yli 1000 metrin korkeudessa. Ei ollut vaijereita, piti vain keskittyä katsomaan eteenpäin.
Puhti meinasi välillä loppua kuumuuden, korkeiden ja kapeiden teiden sekä jatkuvan kiipeämisen takia. Onneksi Bryan tsemppasi, kun osa porukasta olisi ollut jo valmis kääntymään takaisin. Seuraavalla reitillä oli huomattavasti vähemmän väkeä. Ystävälliset vastaantulijat kertoivat, että olimme melkein perillä ja ylhäällä odottaisi luonnonlähde. Huipulle päästyä katsoimme huvittuneina pientä mutaista lätäkköä, josta vesi valui hitaasti. Olo oli todella helpottunut, söimme eväät ja lähdimme haikkaamaan takaisinpäin.
Viimeiset kilometrit tuntuivat. Jäljellä oli kaksi pitkää alamäkeä ja yksi ylämäki siinä välissä. Alaspäin mennessä oli enää vaikea pysähtyä, koska jalat olivat niin hapoilla. 20 kilometriä ja noin 7 tuntia myöhemmin pääsimme takaisin aloituspisteeseen.
Voi sitä juhlan tuntua, kun sai ottaa kengät pois jaloista, avata kylmän juoman ja istahtaa jäiseen Zionin läpi virtaavaan jokeen.
Endless Horizon 